Junioreiden kisareissuilla oli tullut oltua jo useamman kerran ja olin yhä vakuuttuneempi, että junioreita tulisi hiukan enemmän ohjata valmistautumisrutiineissa. Niinpä viime kesänä innostuin kirjoittelemaan asioita paperille ja kysyin Sivosen Paavon mielipiteitä. Niiltä pohjilta seuraavassa esitetty käytiin ohjatusti ja prosessinomaisesti läpi heinäkuun 2008 kisamatkalla Ouluun. Junioreista mukana olivat Eetu, Tuukka, Benkku, Kristian, Antti K.

Tämä on vain hyvin muodollinen esimerkki, jonka pojat mielestäni ottivat tosissaan, mutta lienevätkö sen jälkeen jatkaneet oman, persoonallisen tavan kehittelyä?

Teesit, joita muistutettiin ja harjoiteltiin reissulla:

1. Rutiinit ennen peliä ja pelin aikana (vapauttavat energian itse peliin ja takaavat mielenrauhan/keskittymisen) => tasaisen pelin voittaa paremmin valmistautunut ja keskittynyt peluri.
2. Pelaa pisteestä, älä ottelun voitosta (voit olla keskittynyt ja terävä vain hetken kerrallaan)
3. Maltti pelissä (usko, sinä osaat pelata) ja peliin valmistautumisen rutiineissa (kukaan ei kerralla opi omaa tapaansa tehdä). Pelaa vain, älä jää liikaa murehtimaan, vaikka et heti muista/malta.

Miten opiskelimme reissussa ja mitä reissun jälkeen?
1. Menomatkalla keskustelimme yhdessä keskeiset asiat. Pojat tekivät valmistautumisen kohdan 4 silmät kiinni ja sen jälkeen opettelivat ulkoa kohdassa 11 kerrotut ongelmien ratkaisut.
2. Kisojen aikana tehtiin omatoimisesti tai kaverin kanssa valmistautumisrutiinit. Olli oli mukana ainakin yhden kerran jokaisen kanssa.
3. Paluumatkalla keskustelimme yhdessä, miten sujui valmistautuminen ja pelit. Pojat kirjasivat ok niihin kohtiin, jotka sujuivat ja alleviivasivat ne kohdat, joissa jäi parannettavaa.
4. Kotona tämä paperi piti näyttää vanhemmille sekä valmentajalle: miten meni ja mitä haluat parantaa.
5. Seuraavat harjoitukset tosissaan tämän paperin mukaan: asiat kuten olisi kisasta kysymys.
6. Paperi mukaan seuraavalle kisareissulle: lue se menomatkalla ja pistä silmät kiinni: käy kisaan valmistautumisrutiinit läpi ja ”pelaa” mielessäsi onnistunut geimi. Pohdi toimivatko tässä esitetyt ongelmien ratkaisut juuri sinun kohdallasi (kohta 11)
7. Pidä paperi tallessa ja kertaa sitä tarvittaessa sekä korjaa sellaisia kohtia, joihin sinulla on parempi itsellesi sopiva tapa toimia.

Keskeinen teema Oulussa oli positiivisuus eli nauttiminen kisamatkasta (muista, että harvalla on tilaisuus pelata kilpaa niin hienoa lajia kuin tennis). Et kuitenkaan voi täysillä nauttia, jos sinulla ei ole tunnetta, että olet tehnyt kentällä parhaasi. Parastasi voit esittää vain, jos olet

1. Terävä
– Jalat (ravistelu, pomppu, alas)
– Ensimmäinen pallo (ole heti valmis)

2. Keskittynyt
– valmistautumisrutiinit ennen pelejä
– rutiinit pelin aikana
· Pura heti omalla tavallasi sekä onnistunut (nyrkki, ”vamos”, ”yes”, …), että epäonnistunut pallo (tyhjä lyönti, ”virheitä saa tehdä”, ”munauksia ei lasketa”…), älä käytä rumaa kieltä tai säti itseäsi!
· Rauhoitu (tee jotain eli lyö tyhjiä lyöntejä, hae palloja, näplää jänteitä, sukkia, kengän nauhoja, kävele ja samalla lyhyt pohdinta mikä on pistetilanne => mihin lyöt seuraavan lyöntisi) Älä missään nimessä moiti itseäsi tai tuskaile huonoa peliä.
· Keskity (vedä ilmaa sisälle ja puhalla ulos, ainoa ajatus on mihin lyöt)

Rutiineja haettiin myös eli askelmerkkejä onnistuneeseen valmistautumiseen
1. Saavut kisapaikkakunnalle
· Ilmoittaudu kilpailunjohtajalle: Varmista peliaika ja –paikka. Maksa kisamaksu
· Kysy lähin kauppa ja ruokapaikka (majoitus?)
· Tutustu kenttään ja yritä päästä lyömään
2. Syö pastaa tms. (ei raskasta) 2 tuntia otteluun
· Millä taktiikalla lähdet peliin? Juttele asiasta valmentajan tai kaverin kanssa.
3. Tarkista vielä varusteesi 1 tunti 30 minuuttia otteluun
· Kengät, etenkin nauhat
· Grippi, jänteet, varamailat
· Peliasu
· Pyyhe ja vaihtovaatteet
· Vesipullo (ja urheilujuoma)
· Tee eväät: 2 sämpylää ja 2 banaania
4. Lepää ja tee mielikuvaharjoitus silmät kiinni 1 tunti ja 15 minuuttia otteluun
· siirryt terävästi takarajalle (pomppu, kyykkyjä, ravistelua…)
· keskityt (ilmaa sisään ja puhallus, mihin lyön)
· pelaat pallon terävästi ja voitat sen
· purat (miten?), rauhoitut (miten?), keskityt
· voitat geimin
· penkille: juoma, haukku banaanista, pyyhe, silmät kiinni (mikä tilanne => millaisella lyönnillä aloitan seuraavan geimin, kertaa hieno suoritus)
· terävästi kentälle
5. Syö sämpylä ja juo vettä 45 minuuttia otteluun
6. Ilmoittaudu pelipaikalle 30 minuuttia otteluun
7. Tee alkuverryttely 30 minuuttia otteluun
· Kevyt lämmittely (10 minuuttia)
· Lyhyet venytykset (kesto enintään 5 s/lihas)
· Lyöntiä (15 minuuttia)
8. Juo hiukan vettä ja käy vessassa, täytä juomapullo 10 minuuttia otteluun
9. Pistä silmät kiinni
· Mikä on perustaktiikkasi?
· Pelaa mielessäsi muutama hieno pallo
10. Pidä itsesi vireänä: muutama pomppu, jalkojen ravistelua, käsien pyöritys, kävely. Älä istu.
11. Kentällä pelaa itsellesi, älä yleisölle
· Mene aina takarajalle terävästi, jalkoihin liikettä
· Keskity aina erityisen hyvin ennen ensimmäistä palloa (sisään veto, puhallus, mihin lyön)
· Pallon aikana: jaloista alas, katse saumoissa, mihin lyön (todennäköisesti huomaat, että sinulla ei tulekaan kovin kiire)
· PRK pallon jälkeen
· Tauko: juoma, banaani, pyyhe, silmät kiinni: vain seuraava pallo, kertaa hieno suoritus
älä jauha menneitä!
· Ongelmia? => malta eli ota enemmän aikaa pallojen välillä ja tauolla sekä muista
o Kipsi: ajattele vain jalkoja eli liiku yliterävästi ja mene kunnolla alas
o Peruslyönti: katse pallon saumoissa, mailan pää
o Syöttö: ykkössyöttö %, tauko ennen kakkosta, lyö palloa
o Vastaanotto: käännös-lyöntilinja
o Ensimmäinen erä hävitty: muista, että peli alkaa vasta toisen erän lopulla.
12. Pelin jälkeen
· Sämpylä ensimmäisenä (palautuminen alkaa)
· Kävele ja venyttele kevyesti sekä juo. Juttele samalla kaverin/valmentajan kanssa pelistä.
· Käy suihkussa, anna edellisen pelin mennä veden mukana viemäriin. Vaihda kuivat vaatteet.
· Milloin ja missä seuraava peli? Aloita valmistautuminen seuraavaan peliin.