KarTen M60- joukkueella riittää jännitettävää loppuun saakka
KarTen M60- joukkue otti tuiki tärkeän voiton kauden viimeisessä 1- divisioonan kotiottelussaan sarjan kärkikolmikkoon kuuluvasta Lahden Tennisseurasta numeroin 3-0. Kotijoukkueen miehistö kutistui pelipäivän aamuna vain kahteen pelaajaan, joten siinä oli lähtökohdat päivän koitoksiin. Sarjatilanne on tällä hetkellä erittäin jännittävä ja kimurantti, sillä Lahden ja KarTen lisäksi myös Kouvola havittelee nousua SM-sarjaan. Saattaa olla, että tarvitaan