Alustavaa infoa kesäkaudesta

Talvikautta on vielä vähän aikaa jäljellä mutta kesää kohti kovasti mennään kelienkin puolesta. Hallikausi päättyy perjantaina 31.5, jonka jälkeen siirrymme harjoittelemaan uusilla harjoitusajoilla. Osa ryhmistä aloittaa harjoittelun ulkona jo ennen virallisen hallikauden päättymistä kenttien tultua pelikuntoon . Ilmoitamme siitä suoraan kyseisten ryhmien pelaajille.

Kesäkausi käynnistyy maanantaina 3.6 ja kauden suunnittelu on jo käynnissä. Toukokuun alussa ilmestyy infokirje ja kysely kesän pelaamisen liittyen kotisivuillemme viimevuotiseen tapaan. Sen ilmestyttyä toivomme teidän lukevan huolella infon ja vastaamaan kyselyyn.

Hallikausi on mennyt hyvin kaikilla osa-alueilla. Tapahtumissa on ollut mukavasti ihmisiä ja henki on ollut hyvä. Sarjatenniksessä seuramme pelasi yhden historian parhaimmista kausista. Miesten I-joukkue nousi ensi kaudeksi tosi kovatasoiseen SM-liigaan. Kakkosjoukkueemme puolestaan nousi 3. divisioonasta kakkosdivisioonaan. Pitkät perinteet joensuulaisessa kilpatenniksessä näkyivät tänäkin kautena senioreiden puolella. Miesten 50 vuotiaiden joukkue voitti joukkueiden SM-kultaa ja viisi vuotta vanhemmat nousivat seuraavalle kaudelle SM-liigaan. Sekä kermana kakun päällä, pitkän linjan joensuulainen tennisvaikuttaja ja kova pelimies Antti Palviainen voitti henkilökohtaisen suomenmestaruuden 55 vuotiaiden sarjassa. Ja tottakai kauden aikana niin nuoremmat kuin kuin vanhemmat juniorit kilpailivat ja menestyivät hyvin kilpailuissaan. Samuel Kettusen ja Sauli Helenin kaulaan laitettiin pronssiset mitalit pojat 16 SM-kilpailussa.

Keväisin ja aurinkoisin terveisin kohti toivon mukaan lämmintä kesää,

Valmennustiimi