Kotiavaus- kotivoitto! Niin sitä pitää!

KarTen M55- joukkue avasi Mehtimäen ”kattilassa” SM-sarjan kotiottelun voittoisasti Tapiolan Tennistä vastaan 3-0 lukemin. Yleisöä oli taas kertynyt paikalle melko mukavasti ja paikalle olleille tarjottiin kelpo senioritennisviihdettä,

Kaksinpelit
Kaksinpeleihin joukkueen johto laittoi kentälle kovassa vireessä olevan kaksikon, Antti Palviaisen ja Paavo Sivosen. Eikä kaksikko pettänyt yleisöä eikä johdon luottamusta.

Antti sai vastaansa Seppo Hännisen. Antilla oli hyvin muistissa voitokas helmikuinen tapahtuma, kun nämä herrat kohtasivat M55 SM-kilpailujen finaalissa. Katsomossa ottelusta odotettiin tasaista vääntöä ja niin siitä tulikin. Pitkiä palloralleja ja kovaa taistelua sekä fyysisesti että henkisesti. Ottelun alku sujui täysin Sepon hallinnassa. Parhaimmillaan lukemat olivat jo 3-0. Antti piiskasi itseään parempiin suorituksiin ja sai lopulta erän käännettyä itselleen 7-5. Toisen erän Antti vei numeroin 6-2.

Samaan aikaan Paavo puolestaan aloitti oman ottelunsa Yrjö Aaltosta vastaan.
Tässä ottelussa ei käsiä säästelty. Viuhuvia lyöntejä molemmin puolin, pitkiä palloralleja, uskomattomia hakuja kulmista ja verkolta, melkeinpä mistä vaan. Huh, huh, katsomossakin tulivat maitohapot pohkeisiin. Ensimmäinen erä alkoi tasaisissa merkeissä kääntyen lopulta Paavolle 6-3. Toinen erä jatkui tasaisena aina viimeisiin pelehin saakka. Paavo oli lopussa juuri numeroiden verran Yrjöä tarkempi ja otti erän numeroin 6-4.

Neluri
Nelurissa molemmat joukkueet ottivat mukaansa tuoreita jalkoja ja käsiä.
TaTelta pelasivat Juha Usva ja Yrjö Aaltonen. Tämän parivaljakon tiedettiin olevan juonikas ja kova, joten KarTen oli pakko miettiä jotakin vastalääkettä. Kehiin astuivat nelurispelialistit Jyrki Sarkkinen ja Paavo Sivonen. KarTen kaksikko oli pelanut yhdessä noin 30 vuotta sitten puumaila-aikakaudella ja nyt heti siis perään uudelleen, Ensimmäinen erä meni KarTen osalta tunnustellen. Juha ja Yrjö sen sijaan eivät tunnustelleet vaan takoivat palloja vuoren varmasti kenttään vieden ensimmäisen erän 6-2. Toisessa erässä osat vaihtuivat ja Jyrki ja Paavo veivät erän 6-3. Edessä oli siis piinaava 10- tiebreak. Kotijoukkue aloitti vahvasti ja otti hetkessä 6-1 johdon. Vieraat eivät kuitenkaan antaneet periksi ja pian tilanne olikin jo 8-7.
Viimeiset pallot olivat meille suotuisia ja erä päättyi 10-7.

M55- joukkue jatkaa kotiottelun merkeissä 23.11 klo 12.30