M40 -joukkue avasi kautensa kotitappiolla – TVS vei sarjapisteet liiga-avauksessa

Seuramme M40-joukkue avasi sarjakautensa viime lauantaina kotisalissaan Mehtimäellä. Pitkään odotettu SM-liiga-avaus toi vieraaksemme Turun Verkkopalloseuran joukkueen. Oma joukkueemme oli valmistautunut kamppailuun huolellisesti. Odotukset ja henki olivatkin ottelupäivän alla korkealla. Vaikka TVS tiedettiin ennakolta aavistuksen kovemmaksi, kotijoukkue uskoi mahdollisuuksiinsa. Sarja-avauksessa joukkueestamme olivat nyt tulessa kaksinpeleissä Janne Kivihalme ja Mika Purmonen. Nelinpelissä taistoon lähtivät Janne Hirvonen ja Janne Piipponen.

Ykköspelaajien kohtaamisessa Mika kohtasi juniorivuosinaan ikäluokkiensa kärkipelaajiin lukeutuneen Eerik Anttisen. Ottelu alkoi tasaväkisesti molempien takoessa palloa kovalla temmolla. Pikkuhiljaa ote kääntyi Anttiselle, jonka virheettömyys ratkaisupalloissa muodostui ottelun ratkaisuksi. Vierasjoukkuetta mairittelevat voittolukemat ottelussa olivat 6-1,6-1. Tulokseen nähden kamppailu oli kyllä tasaisempi, ja Mika teki parhaansa haastaen vastustajansa hyvin.

Kakkospelaajien ottelussa Janne K ja TVS:n Juha Auvinen hikoilivat kaikki kolme erää ennen kuin voittaja oli selvillä. Avauserän vei nimiinsä Auvinen lukemin 6-3. Tässä ratkaisuksi muodostui tilanteessa 4-3 Auvisen vääntämä syötönmurto. Toisessa erässä Janne kuitenkin sisuuntui ja löysi juonesta kiinni kotiyleisön kannustaessa. Erä kotijoukkueelle selvän hallinnan päätteeksi samoin 6-3 lukemin. Kolmannen erän tie-break oli tasainen, mutta loppua kohden Auvisen onnistui kääntämään pitkät pallorallit edukseen. Ottelu kirjattiin harmillisen niukasti vieraille pistein 10-6 tulleen tie-break voiton myötä.

Nelinpelissä Jannet Hirvonen ja Piipponen lähtivät tappelemaan avauspistettä isännille. Alku olikin lupaava ja Jannet näyttivät energisellä pelillään, että voitosta taistellaan tosissaan. TVS:n Anttinen ja Auvinen olivat aika ajoin helisemässä. Muutamat omat virheet verkolla ja vastustajien onnistuminen tärkeissä etupalloissa käänsi asetelman, ja avauserä menikin kuin varkain vieraille pelein 6-3. Toinen erä luisui niinikään virheettömämmin pelanneille turkulaisille ja nyt lukemin 6-2.

Kaikki kolme sarjapistettä matkasivat siten Turkuun 0-3 voitolla. Joukkueemme ei tarvitse kuitenkaan olla allapäin, eikä päitä pidä laittaa pressun taakse vaikkei pistetili avautunutkaan. Teimme parhaamme ja tällä kertaa vastustaja oli nähdyn verran etevämpi. Liigakausi on nyt avattu ja tästä ottelusta saimme paljon hyvää ajatusta harjoitteluun ja seuraaviin otteluihin. Liigaotteluita on vielä kuusi kappaletta jäljellä ja seuraavaksi Mehtimäelle saapuva Nurmijärven Tennisseura saa kyllä ylittää osaamisensa, mikäli pisteitä aikoo kotimatkalleen viedä. KarTen kivikova M40-joukkue jatkaa taisteluaan hyvällä mielellä!

Janne Kivihalme
Mehtimäki

M40 joukkue
vasemmalta: Jaakko Immonen, Janne Piipponen, Roope Mikkonen, Janne Kivihalme, Mika Purmonen, Janne Hirvonen