Kivikovaksi tiedetty seuramme 40-vuotiaiden sarjajoukkue pelasi kuluneena viikonvaihteena SM-sarjassa runkosarjan viimeiset ottelunsa. Syksyllä alkanut sarjakausi ei ollut sujunut katkoksitta, sillä useita otteluita oli jouduttu siirtämään vastustajajoukkueiden järjestelyvaikeuksien johdosta. Takaraja otteluiden pelaamiselle oli nyt vääjäämättä käsillä, mutta lopulta pelipäivät ja paikat saatiin sovittua, helsinkiläisseurojen huonoista yhteydenpidoista huolimatta.
Ihan helposta tehtävästä ei ainakaan ennakolta voitu kuitenkaan puhua, sillä joukkueemme urakoi viikonloppuna ympäri pääkaupunkiseutua peräti neljää eri vastustajaa vastaan. Kyseessä on tiettävästi Karjalan Tenniksen seurahistorian ainoa kerta, kun sarjajoukkue pelaa kahden päivän aikana neljä ottelua. Historiallista oli sekin, ettei kukaan loukkaantunut otteluissa. Ei edes henkisesti.
Runkosarjan viimeisissä otteluissa oli joensuulaisittain rutkasti panostakin, sillä joukkue kaipasi kipeästi lisäpisteitä varmistaakseen kauden alla asetetun tavoitteen, eli pääsyn toukokuussa Helsingissä pelattavaan lopputurnaukseen. Lähtökohdat viikonloppuun olivat hyvät. Pelaajat lähtivät matkaan terveinä, hyvin valmistautuneina, taktiikat onnistuneesti mietittyinä. Ja hyvinhän se viikonvaihde lopulta sujui. KarTen joukkue nappasi neljästä kamppailusta tarvittavat kaksi voittoa, kahden ottelun päätyessä tappioihin.
Joukkueen jäsenet esiintyivät vieraskentillä esimerkillisesti ja toisiaan kannustaen. KarTe kukisti lauantaina Vantaalla heiveröisen Variston Tenniksen selvästi voitoin 3-0. Samoin 3-0 lukemin kaatui myös Helsingin Lawn-Tennis Klubi. Espoon Laaksolahdessa isäntäjoukkue Espoon Tennisseura oli odotetun vahva vanhassa kotisalissaan, kaataen urhoollisesti taistelleet kartelaiset nyt 3-0. Päätöspäivänä sunnuntaina Espoon Tennis-78 oli KarTea etevämpi otteluvoitoin 2-1. Neljästä ottelusta saalistetut seitsemän pistettä nostivat joukkueemme runkosarjassa lopulta kolmannelle tilalle ja sitä kautta kevät jatkuu vielä Helsingissä Talin legendaarisessa tenniskeskuksessa kisattavassa lopputurnauksessa vapun jälkeisenä viikonloppuna. Lopputurnaukseen joukkue lähtee tavoittelemaan sitä kirkkainta, eli kultamitalia. Muut finaaliviikonloppuun edenneet joukkueet ovat Tennis-78 Espoo, Valkeakosken Tennis sekä Wasa Tennis Club.
Viikonloppuna KarTea olivat sarjaotteluissa edustamassa Teemu Airaksinen, Janne Hirvonen, Janne Kivihalme, Petri Nevalainen ja Veli-Pekka Pulkkinen.
Artikkelin kirjoitti Janne Kivihalme