Voitokas reissu Vierumäelle

KarTen M50-joukkue matkasi viikonloppuna kauden ensimmäiseen vierasotteluun Vierumäelle Asikkalan Verkkopalloseuraa vastaan. Matkaan lähtivät Antti, Matti P. ja Matti S. Joukkueen juniorille, Matti P:lle, tämä oli suuri hetki, sillä kyseessä oli uran ensimmäinen ottelu ”Miesten sarjassa.”

Lievää hermostuneisuutta

Matti sai vastaansa AVS:n kokeneen Juha Ketolaisen. Jo alkupallottelussa oli Matilla havaittavissa pientä kouristusta mahanpohjassa. Kuvaavaa oli 1. pelin 0-30 tilanteessa syöttöön valmistautuessa tapahtunut pallon pomputtelu suoraan omaan jalkaan. No, on niitä sattunut muillekin pelimiehille. Ottelu alkoi tasaisesti tunnustellen 2-2 tilanteeseen saakka. Sitten Matti piti syöttönsä sekä mursi Juhan syötön siirtyen 4-2 johtoon. Erä lopulta tiukan taistelun jälkeen Matille 6-3.

Matti ei taivu

Toisen erän Juha aloitti todella vahvasti ja huikealla pelillä karkasi jo 3-0 johtoon. Matti kuitenkin vähitellen alkoi tottua Vierumäen nopeaan kenttään ja sai otteen pelistä tasoittaen 3-3. Paljon puhuttu 7 peli oli varsinainen trilleri. Kumpikaan ei antanut tuumaakaan periksi ja 15 minuutin taistelun jälkeen Juha vei pelin siirtyen 4-3 johtoon. Huh, huh, mikä game! Tästä sisuuntuneena Matti taisteli seuraavat kolme peliä kuin nuori varsa ja voitti erän 6-3.

Ässällä se alkoi ja ässään se päättyi….

Antti puolestaan aloitti AVS:n Timo Lehtimäkeä vastaan räväkästi ässällä ja varmalla syötön pidolla. Alku sujui todella murhaavasti ja hetkessä Antti karkasi 4-0 johtoon tutulla kaavalla, jota emme tässä paljasta tuleville vastustajillemme. Toki videoklipit ovat ostettavissa! Antti sinetöi ensimmäisen erän ässäsyötöllä numeroin 6-1.

Toinen erä jatkui saman kaltaisena. Antti pelasi varmaa peruspeliä ja hyvillä lyönneillään piti Timon pelin kurissa. Toinen erä oli tasaisempaa vääntöä mutta lukemat eivät muuttuneet edellisestä erästä. Erä 6-1 Antille.

Neluri tyylikkäästi kotiin

Nelurissa ensimmäinen erä oli kartelaisten yksipuolista näytöstä. Kotijoukkue ei löytänyt keinoja vieraiden hurmion tukahduttamiseen. Erä KarTelle 6-0. Toinen erä olikin sitten tiukkaa ja viihdyttävää vääntöä. Pallorallit seurasivat toisiaan ja kumpikin joukkue esitti jonglöörimäisiä otteita. Ottelu huipentui Matin onnekkaaseen verkkopomppuun ja erä KarTelle 6-3.

Näin syyskauden pelit ovat pelatut ja joukkue valmistautuu harjoittelemalla ja lepäilemällä kevään koitoksiin. Lienee siis aika toivottaa hyvää joulua ja pyytää pukilta entistä parempia lyöntejä vuodelle 2017! Niin ja kuntoa, ja terveyttä, ja järkeä, ja pelisilmää…hei, eihän se pukkikaan mahdottomuuksiin pysty

Antti, Matti P, Paavo, Petri ja Matti S.