KarTe:n M-55 SM- liigajoukkueen taival alkoi tappiolla

KarTe:n M-55- joukkueen ensimmäinen liigaottelu päättyi tappioon, kun vastaan asettui hallitseva Suomen mestari Kouvolan Tennisseura. Nousijajoukkueemme pyristeli ja taisteli hienosti mutta vastustajan liigarutiini oli vielä tällä kertaa kovempi.

Vain erä kotiintuomisena
Ensimmäisessä ottelussa Antti Palviainen sai vastaansa Pekka Salmisen. Salminen aloitti vahvasti ja vei ensimmäisen erän 6-2. Toisessa erässä Antti heräsi taistelemaan ja nappasi hienon erävoiton tie-breakin jälkeen. Kolmannen erä tie-breakin Salminen vei kuitenkin selvästi numeroin 10-4.
Toisessa ottelussa KarTen Jari Mykkänen taisteli kaksi tiukkaa erää Tommi Heinosta vastaan. Heinonen oli tällä kertaa parempi, vieden ottelun numeroin 6-4, 6-4. Ottelun aikana Jari kärsi pienoisista alavartalovammoista, kuten urheilupiireissä on tapana asia ilmaista.
Nelinpelissä Salmista ja Heinosta vastaan KarTelta kentälle astuivat Antti ja Jyrki Sarkkinen. Ensimmäinen erä meni tunnustellen vastustajille numeroin 6-2. Toisessa erässä Antti ja Jyrki paransivat peliään. Monien värikkäiden vaiheiden jälkeen erä meni valitettavasti vastustajille numeroin 6-4.

Kotiavaus seuraavana
KarTe:n M-55- joukkueen kauden ensimmäinen kotiottelu pelataan Mehtimäen hornankattilassa 2.11.2019 klo 12.30. Tuolloin joukkueemme nykykuntoa tulee tarkastelemaan TaTe.
Tervetuloa sankoin joukoin katsomaan senioritennistä. Siellä nimittäin sattuu ja tapahtuu niin kentällä kuin katsomossakin!