KarTen naisten ja miesten kaksinpelin talvisarja 2020-21

KarTe järjestää sisäpelikaudella oman kaksinpelisarjan sekä naisille että miehille. Pelaajat jaetaan lohkoihin tason mukaan, joten jokainen löytää sopivia vastustajia. Naisilla on oma sarjansa ja lohkonsa ja samoin miehillä. KarTen valmentajat tekevät ensimmäisen lohkojaon. Pelaajat ottavat yhteyttä lohkonsa muihin pelaajiin sekä sopivat ja varaavat itselleen sopivat peliajat. Sarjaan osallistuvien tulee olla KarTen jäseniä. Sarjaa ylläpidetään osoitteessa tennisassa.fi. Rekisteröidy ja luo oma pelaajaprofiili tennisassa.fi-sivustolle. (Ohjeet rekisteröitymiseen alhaalla)

Lohkoja pelataan 3 kierrosta (riippuen lohkoista ja pelaajamääristä alustavasti: 1. kierros loka-joulukuu, 2. kierros tammi-helmikuu ja 3. kierros maalis-huhtikuu). Ensimmäisellä kierroksella kaikki pelaavat lohkoissa yksinkertaisen sarjan toisiaan vastaan. Toiselle kierrokselle lohkoja sekoitetaan siten, että lohkon kaksi parasta nousee ylempään lohkoon ja ylemmän lohkon kaksi alinta putoavat alempaan lohkoon. Sitten pelataan taas yksinkertainen sarja uusituilla lohkoilla.
Jokaisen kierroksen jälkeen jokaisen lohkon voittaja saa palkinnoksi kaksi tuntia pelivuoroja KarTen halliin. Lisäksi sarjan päätyttyä, kaikkien kaikki ottelut pelanneiden kesken arvotaan kausikortti KarTen massakentille kesäksi 2021.

Ottelut pelataan pelitunnin aikana 8 gameen, tilanteessa 7-7 pelataan tiebreak. Jos aika loppuu kesken, tunnin lopussa oleva tulos jää voimaan. Ennen ottelua on sovittava, pelataanko kesken jäänyt ottelu loppuun, jos kentillä on tilaa. Kesken jääneitä gameja tai tiebreakeja ei koskaan lasketa tulokseen. Voitosta saa kolme pistettä ja häviöstä yhden pisteen. Tulokset ovat yhteismitallisia, kun lämmittelyyn varaa 5 min. ja peliin 55 minuuttia. (Osa pelaajista haluaa pelata kerrallaan pidempään, niin tunnin aikapelin päälle voi sopia vielä omat erilliset lisäpelit.)

Otteluiden tulokset ilmoitetaan osoitteeseen talvisarja at karjalantennis.fi. Lohkotilanteita ja tuloksia päivitetään tennisässään.

Ilmoittaudu mukaan perjantaihin 9.10.2020 mennessä tennisässän kautta.
Tässä suora linkki ilmoittautumiseen.
Ilmoita myös sähköpostilla osoitteeseen talvisarja@karjalantennis.fi nimi, puhelinnumero ja sähköpostiosoite. Yhteystiedot annetaan pelaajille pelien sopimista varten.
Jos joku haluaa mukaan kesken vuoden, niin voi ottaa yhteyttä yllä olevaan sähköpostiosoitteeseen.

Tervetuloa skabaamaan!

Rekisteröityminen tennisässään

Mene osoitteeseen tennisassa.fi. Sivun oikeasta laidasta löydät kohdan ”Tärkeää infoa pelaajille”. Kyseisestä kohdasta löydät linkin rekisteröitymiseen.
HUOM! Ilmoita sähköpostilla (info@karjalantennis.fi) syntymäaikasi, niin lisäämme sen KarTen jäsenrekisteriin. Tennisässään syöttämäsi syntymäaika täytyy täsmätä KarTen jäsenrekisterissä olevaan syntymäaikaan, jotta rekisteröityminen onnistuu.

Kun olet rekisteröitynyt tennisässään, voit tennisässän kautta ilmoittautua KarTen hallisarjaan. Hallisarjaan osallistuminen ei edellytä tennisliiton lisenssiä. Tässä linkki ilmoittautumiseen.

Jos tulee jotain kysyttävää tai ongelmia, niin voit ottaa yhteyttä Samiin 0414695985 tai info@karjalantennis.fi