Suomen mestarit aloittivat mestaruuden puolustamisen voitolla

KarTen miesten 50 vuotiaiden SM-sarja alkoi ensiksi ottelun siirtymisellä ja sitten voitolla.

Nurmijärvi oli tulossa 20.10. lentokoneella Joensuuhun, mutta sumun vuoksi joutuivat palaamaan Helsinkiin ja ottelu siirtyy keväälle. Pahoittelut saapuneelle yleisölle. Finskiltä pahoitteluja myös odotellaan.

Ensimmäinen sarjapeli sunnuntaina 28.10. Jyväskylässä oli viime kevään finaalin uusinta.

Pajuri kukisti ykkösten pelissä tasapainoisella esityksellä Petri Pykälämäen 6-3, 6-4.

Kakkosten peliin heitettiin Palviaisen tilalle kehäkettu Petri Pakarinen ja hän haastoi tosissaan urheilullisen Olli Salmisen. Pitkiä palloralleja ja pitkiä gameja pelattiin, mutta täyden työpäivän tehnyt Olli ansaitsi voiton 6-2, 6-2 lukemilla.

Nelinpelissä Pajuri ja Sivosen tilalle laitettu taikuri Hakulinen väänsivät ensimmäisen erän tiukalla 6-4 voitolla, mutta sitten juna lähti puksuttamaan ja vastuttamattomasti 6-1 toinen erä KarTelle. 2-1 otteluvoitot ja voitto KarTelle kuten kevään finaalissa matkasi Joensuuhun.

Kaudesta tulee mielenkiintoinen, sillä kaksi vahvaa nousijajoukkuetta Variston Tennis ja Nurmijärven tennisseura ovat ennustettu 4. parhaan joukkoon mitalipeleihin. Viime vuoden nousijajoukkue KarTe voitti heti kultaa ja joukkue on vahvistunut nuorella Petri Nevalaisella. Mestaruuden puolustamiseen on siis hyvät eväät, mutta se vaatii ehjää, peräänantamatonta, yleisön tukea ja pikkuriikkisen onneakin, jotta tuplakultajuhlat ovat Joensuussa.

Uudella torilla tavataan :)

Kirjoittanut: Matti Pajuri