Trillerin kautta pudotuspeleihin

Pelin henki oli selvä. Tämän ottelun voittaja menee varmuudella pudotuspeleihin. Tämän vuoden M60-SM-sarja oli erittäin tasainen. Viimeisellä kierroksella vielä viisi joukkuetta nahisteli kahdesta pudotuspelipaikasta.

Ja sitten otteluihin. Kotijoukkueen vieraaksi saapui Helsingin Lawn-Tennis Klubi, joukkueella Veli-Matti Hilli ja Tapio Makkonen.
Ottelut alkoivat kaksareilla. Molemmissa otteluissa oli hermostuneisuutta ilmassa. Molemmilla kentillä pelaajilla oli aluksi ”käsijarru” päällä, joka aistittiin myös runsaslukuisessa katsomossakin. Ja niinhän siinä kävi, että kaksarien jälkeen tilanne oli kutkuttava 1-1. Antti Palviainen voitti Veli-Matti Hillin 6-4, 6-2. Toisessa pelissä KarTen Tommi Heinonen hävisi Tapio Makkoselle 3-6, 1-6.
Ratkaisu siirtyi neluriin. Kotijoukkueella kentälle menivät Antti Palviainen ja kauden ensi esiintymisensä tekevä Paavo Sivonen. HLK jatkoi kaksikolla Hilli- Makkonen. Ja tästähän muodostui melkoinen taistelu. KarTe voitti ensimmäisen erän 6-3 ja HLK toisen 6-2. Edessä oli raastava kolmas erä 10- tie-breikillä. HLK aloitti vahvasti siirtyen 3-1 johtoon. KarTen hyvän momentumin ansiosta tilanne muuttui hetkessä  7-3 johdoksi. HLK kuroi etumatkan lähes kiinni nousemalla 7-8 tilanteeseen. Katsomossa vallitsi epäuskoinen ja jännittynyt tunnelma.  Lopulta kotijoukkue teki tarvittavat pisteet ja vievät erän 10-7. Samalla varmistui pudotuspelipaikka ja riemu repesi.

KarTen sijoitus runkosarjassa tulee olemaan kolmas tai neljäs, riippuen Wasa Tennis Clubin viimeisen ottelun tuloksesta. Tällä hetkellä KarTe on kolmantena ja HLK neljäntenä.

Nyt joukkue lepää ja syö hyvin sekä lataa akkujaan tuleviin pudotuspeleihin.
KarTen M60 -joukkue haluaa kiittää kotiyleisöä huikeasta, jopa karnevaalimaisesta tunnelmasta kauden aikana!