Jasun kuulumiset, todos muy bien;)

Kun nuo käyttäjätunnukset on näköjään vielä voimassa, vaikka Jasu  Vecindarioon Gran Canarian saarelle opintovapaalle lähti, niin laitanpa näin teille  kaikille terveiset täältä lämpimästä paikasta… hoy + 29

Eli  junioreille, vanhemmille,aikuispelaajille, valmentajille, johtokunnalle ja kaikille joiden kanssa olen tenniksen kautta ollut tekemisissä  tavalla tai toisella

Lähes kolme viikkoa olen nyt täällä ollut. Ensimmäiset kaksi viikkoa meni rauhassa asioita järjestellen,  paikkoihin tutustuen ja lämpimään ilmaan totutellen:) Tällä viikolla on niin sanottu  arkeni täällä käynnistynyt. Pyrin arkisin opiskelemaan aamu- ja iltapäivisin. Sen jälkeen on aikaa lukujärjestyksessäni varattu harrastuksille.

Nyt olen löytänyt yhden tennisklubin Las Palmasista ja tutustunut siellä toimiviin valmentajiin. Sinne pääsen junioreita sparraamaan  pari kertaa viikossa ja omaa rystyäni kehittämään. Heidän mukaansa Las Palmasista löytyy kolme muutakin klubia, jossa on heidän mielestään laadukasta valmennusta. Näihin paikkoihin on tarkoitus myös käydä tutustumassa ja siellä toimiviin ihmisiin. Käsittääkseni yhdessä niistä järjestään Future-tason ammattilaisturnaus, jonka aikoinaan Meijän Tapio Nurminen voitti 2000 luvun alussa. Ja yhdessä niistä on juniorivuosinaan 15 vuotiaaksi harjoitellut ennen muuttoaan Barceloonaan Carla Suarez Navarro. Hän on tällä hetkellä naisten WTA-listalla 10 parhaan joukossa.

Muutaman kerran viikkoon pyrin käymään ohjatussa jumpassa. Keskiviikkona kävin ekan kerran ja pienet lihakseni on tajuttoman kipeät:)

Padelia pyrin pelaamaan myös kerran viikkoon. Siinä on ollut vaikeuksia löytää pelikavereita, mutta onhan tässä aikaa niitä etsiä.

Viikonlopuille en ole laittanut lukujärjestykseeni mitään, silloin toimitaan tilanteen mukaan.

Pyykkiä pitää pestä, kaupassa käydä, laittaa ruokaa..ihan niin kuin Ylämyllä asuessani:)

Ihmiset ovat mukavia asuinympäristössäni sekä paikoissa joissa olen käynyt. Kaupunkia,  jossa asun, voisi sanoa kulttuurien sulatusuuniksi. Täällä asuu espanlaisten lisäksi ihmisiä afrikan-,aasian-,etelä-amerikan maista sekä muutamista euroopan maista. Mut hyvin on suomipoika liperistä pärjännyt heidän kanssaan eri tilanteissa. Sen verran on jo rusketusta varmaan tullut, että monet ovat luulleet minua paikalliseksi ja kysyneet neuvoa. Olen joutunut siihen sujuvalla espanjan kielelläni toteamaan etten pysty heitä auttamaan:)

Kaikkea hyvää tänne siis kuuluu ja aurinko paistaa;) Teille sinne vielä kerran valoisat ja lämpimät terveiset ja tsemppiä ja vamosta tulevan talven kilpailuihin, sarjatennikseen ja muihin peleihin !

JASU